Slider

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

24. joulukuuta 2015


Blogi hiljenee joulun ja uuden vuoden viettoon blogitauon merkeissä.
Touhujamme voi seurata kuitenkin Instagramissa nimimerkillä @saakurkistaa_blogi.

Vietämme joulua kotonamme lähisuvun kesken, ja joulun jälkeen olisi tarkoitus suunnata lumisempia maisemia kohti.


Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta ja oikein rauhallista joulua & 
onnellista uutta vuotta 2016!


Toivotavasti pysytte matkassa vielä ensi vuonnakin! :)

Kodin valaistus ja lempivalaisimeni

20. joulukuuta 2015


Taloon.com-verkkokaupasta otettiin minuun yhteyttä valaisinhaasteen tiimoilta. Valaistus onkin mielestäni tosi mielenkiintoinen aihe, sillä sen avulla pystyy leikittelemään ja vaikuttamaan huoneen tunnelmaan, sisutukseen ja kodin toimivuuteen yllättävän paljon.

Kun uuteen kotiin muutetaan joka huoneeseen asennetaan kattolamppu, mutta sen jälkeen valaistus jää herkästi siihen. Olen itsekin usein "sortunut" tähän ja vasta huoneeseen ostetun uuden valaisimen myötä ymmärtänyt miten paljon jo se yksi uusi valaisin lisää huoneen viihtyvyyttä ja käytettävyyttä. Valo on oikeastaan niin itsestään selvä asia, että siihen kiinnittää huomiota oikeastaan vasta sitten kun sitä on joko liikaa tai liian vähän. Valaistuksen tarve vaihtelee myös vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan ja varsinkin näin talviaikaan valolla on suuri merkitys. Valaistukseen ja sen suunnitteluun ja muunneltavuuteen kannattaakin panostaa, koska lähes kaikki päivittäiset toiminnot vaativat valoa.

 Pelkällä kattovalaisimella on  aika hankala saada huoneesta tunnelmallinen ja täysin valaistu. Kattovalaisimen valo on lisäksi yleensä hyvin kirkasta ja voimakasta. Jos huoneeseen lisätään pöytävälaisin tai/ja lattiavalaisin ja  yhdistetään se vaikka kynttilöihin tai valosarjoihin tulee huoneeseen huomattavasti lisää tunnelmaa, pehmeyttä ja lämpöä. Myös pimeät nurkat saadaan valaistua ja hyödynnettyä käyttöön. Pelkkä yleisvalaistus on harvoin niin kattava, ettei erillistä kohdevaloa tarvita esimerkiksi lukemiseen tai johonkin muuhun tarkkaan puuhaan vaikka käsitöiden tekemiseen.

 Valaistuksen vaikutus viihtyvyyteen on  huomattavan suuri ja valaistus vaikuttaakin hyvin paljon elämäämme ja ennen kaikkea se vaikuttaa mielialaan, aisteihimme ja ilmapiiriin. Se piristää, luo tunnelmaa, lisää viihtyvyyttä ja tukee/helpottaa työskentelyä. Kunnollinen valaistus on tietenkin myös tärkeä turvallisuuskysymys.

Ilman valoa emme oikeastaan pystyisi edes elämään.


Minut haastettiin paljastamaan oma suosikkivalaisimeni. Meiltä ei löydy kotoa mitään hienon historian omaavaa valaisinta, vaan kaikki kodin valaisimet ovat suhteellisen uusia ja niihin ei ole ehtinyt kehittymään sen suurempaa tunnesidettä. Jos minun olisi pitänyt paljastaa inhokkivalaisimeni se olisi ollut helppoa, ja olisin vastannut olohuoneen erkkerin katosta löytyvä loisteputkivalaisin. Minua puhuttelee siis voimakkaan ja hyvin valaisevan valon sijasta enemmänkin tunnelmallinen ja pehmeä valo. Pidän erityisesti kynttilöiden valosta ja takkatulen tai nuotion loimusta. Kotimme valaisimista eniten mieleeni on Pentikin Mariela lampunjalka yhdistettynä valkoiseen Deco varjostimeen. Valaisin on siitä kiva, että se sopii moneen paikkaan kotonamme ja se valaisee hyvin, mutta pehmeästi. Valaisimen jalka on kaunis kuin koru ja se luo myös kauniin varjon valaisimen ympärille lampun palaessa.


Iltaisin on ihanaa kääriytyä sohvalle peiton alle kynttilöiden ja lampun valaistessa ja luodessa tunnelmaa. Mieli lepää ja ajatukset nollautuvat kun saa edes hetkeksi istua alas ja nauttia kauniista valaistuksesta. Vietämme alakerrassa eniten aikaa, niin on hyvin tärkeää että valaistus on muunneltavissa tarpeen ja fiiliksen mukaan. 


Mariela valaisin sopii hyvin myös ruokahuoneen senkin päälle.

Minua pyydettiin myös valitsemaan oma suosikkivalaisimeni Taloon.comin valikoimasta ja se on ehdottomasti Nordloluxin valkoinen Motion riippuvalaisin. Sen ulkomuoto on näyttävä ja ajaton ja valaisin sopii monenlaiseen tilaan. Valo näyttää myös siivilöityvän kauniisti ja pehmeästi muovisten lamelleiden välistä.

Olisi hauska kuulla, että millainen on sinun suosikkivalaisimesi tarina? Tartu sinäkin siis haasteeseen ja kirjoita blogiisi postaus omasta suosikkivalaisimestasi. Linkitä postauksesi myös tämän postauksen kommenttikenttään, niin löydän vastavierailulle.


Jos kotisi valaistus kaipaa päivitystä ja 300 euron valaisinlahjakortti houkuttaa, niin kannattaa käydä äänestämässä tätä kirjoitusta tai muita kilpailupostauksia täällä, niin osallistut samalla valaisinlahjakortin arvontaan.


Oikein tunelmallisia ja valoisia päiviä kaikille! :)


Tämä kirjoitus osallistuu nettirautakauppa www.taloon.com:in blogikilpailuun http://sisustusniksit.fi/ - valaisinhaaste kutsuttuna.


Joulukortti Photoshopilla

17. joulukuuta 2015


Joulukorttien lähettäminen jäi tänä vuonna vähän viimetinkaan, mutta vielä ehtii. Kortit tulee jättää postin matkaan ykkösluokassa viimeistään maanantaina 21.12.

Täällä etelässä ei ole ollut kovinkaan talviset ilmat, ja jouluisen tunnelman luominen joulukorttikuviin lumen puuttuessa on vähän hankalaa. Tänään oli pitkästä aikaa valkoinen maa aamulla ja tartuin heti tilaisuuteen, ja kävimme nappaamassa lasten kanssa muutaman kuvan pihalla. Viritimme miehen kanssa viime viikolla lähes kuusi metriseen pihakuuseen jouluvalot, ja ajattelin että kokeilen ottaa kuvat niin että saan kuusen valoineen taustalle.

2- ja 4-vuotiaan kanssa kuvaaminen on hieman haastavaa, sillä tosi harvassa kuvassa molemmat katsovat suoraan kameraan ja vielä harvemmassa kuvassa molemmat hymyilevät yhtä aikaan. Alla olevassa kuvassa molemmat tytöt hymyilevät ja nuorempi katsoo suoraan kameraan ja vanhemepi melkein, joten se on jo aika saavutus. ;) Kuvassa on myös se hyvä puoli, ettei se oli liian jouluinen joten sitä voi käyttää myös muuhun tarkoitukseen. :)


Netistä saa ladattua paljon erilaisia tehosteita Photoshoppiin. Näillä tehosteilla saa suhteellisen helposti luotua kuviin paljon enemmän ilmettä ja tunnelmaa, varsinkin jos lunta on vähän tai ei ollenkaan. Yllä näkyvässä kuvassa käytin Etsy.com sivustolta lataamaani joulukorttipohjaa. Etsystä löytyy paljon laadukasta sisältöä pientä maksua vastaan, kuten esimerkiksi valmiita blogipohjia ja käsitöitä. Olen ladannut mm. oman blogini pohjan Etsystä.

 Näiden valmiiden Photoshop pohjien käyttö vaatii hieman harjoittelua, mutta jos Photoshopin perusteet on hallussa  niiden käytön oppii kuitenkin nopeasti. Ladattavien tiedostojen mukana tulee yleensä myös ohjeet ja netistä löytyy myös paljon ohjeita Googlella hakemalla.

Kokosin alle kuitenkin vielä kuvalliset ohjeet yllänäkyvän joulukortin tekemisestä.

Ihan ensin luodaan Etsyyn käyttäjätili. Joulukorttipohjia voi etsiä sivustolta esimerkiksi hakusanoilla: "photoshop christmas card template." Kun haluttu korttipohjalöytyy klikataan se ostoskoriin painamalla vihreää "Add to Card"-painiketta. Maksun voi suorittaa mm. Visalla, MasterCardilla tai PayPalilla. Kun maksu on tehty tiedostot pääsee lataamaan painamalla sivun oikean yläreunan painiketta "You" ja valitsemalla "Purchaes & Reviews."


Tiedostot on pakattu pienemmiksi, joten niiden lataamiseen ja purkamiseet tarvitaan jokin tiedostojen purkamiseen tarkoitettu ohjelma kuten esimerkisi WinZip tai WinRar. (Lataa ja asenna purkuohjelma koneelle siis ennen kuin lataat tiedostot Etsystä.) Molempien ohjelmien kokeiluversiot voi ladata ilmaiseksi netistä. Tiedostojen purkamisen yhteydessä tiedostot kannattaa tallentaa hyvään paikkaan, jotta ne on helposti käytettävissä. Tiedostot voi esimerkisi maalata hiirellä ja vetää ne sitten haluttuun kansioon. Etsyn käyttämisessä on kuitenkin se kiva puoli että ostetut tiedostot voi käydä lataamassa myös uudelleen kirjautumalla sisälle omalle Etsy-tilille.


Jokaisella on oma tapansa käyttää Photoshoppia, mutta tässä yksi varsin helppo tapa avata ja käyttää tätä valmista joulukortti pohjaa. Ihan ensin avaa koneelle tallentamasi psd.-tiedosto Photoshopissa. Voit avata tiedoston kaksoisklikkamalla sitä tai painaa tiedoston päällä hiiren oikeaa painiketta ja valita Avaa Soveluksessa... ja valita Photoshopin.


Pohja aukeaa Photoshopissa ja pääset muokkaamaan sitä mieluisaksi.

Kuvan lisäämiseksi paina yläreunasta auki tiedosto-välilehti ja valitse Sijoita...


Etsi koneelta haluamasi kuva ja painaa avaa.


Aseta kuva haluaamaasi kohtaan. Saat kuvan aktivoitua valitsemalla kuvatason (valitun tason tausta näkyy sinisenä) ja painamalla ctrl + alt +  T näppäimiä yhtäaikaa. Voit scaalata kuvaa vetämällä nurkasta. Tekstitason aktivoimalla voit siirtää mm. tekstiä, muuttaa sen kokoa ja säätää tekstin peittävyyttä.



Tallenna kuva koneelle kun olet tehnyt tarvittavat muutokset.

Valmista!


Ajattelin kokeilla tänään vähän erilaista postausta.
Mitä mieltä olette? Hitti vaiko huti?


Oikein mukavaa torstai iltaa kaikille! :)


Lastenhuoneen pikkukuusi

11. joulukuuta 2015


Tyttöjen huoneeseenkin on hiipinyt joulu pienen muovikuusen myötä. Kuusi on ostettu Ikeasta ja se seisoo mustassa muoviruukussa. Laitoin ruukun ympärille vielä pienen juuttisäkin tuomaan vähän pehmeämpää ja kodikkaampaan ilmettä.

Tuo lastenhuoneen matto on muuten lähtöisin anoppilasta. Se on mukavan suuri ja toimii hyvänä alustana lasten leikeille. Matossa on kylmiä sävyä, mitkä toistuvat myös mm. huoneen harmaassa seinässä ja lasten kirjoituspöydässä.

Minulla on vielä osa joululahjoista ostamatta ja huomenna onkin tarkoitus käydä kaupoissa hoitamassa loput joululahjaostokset pois alta. Onneksi tiedän jo aika hyvin mitä kenellekin ostan, niin pääsen aika helpolla. Osan lahjoista olen tilannut verkkokaupoista, sillä en viihdy yhtään ruuhkaisissa kaupoissa. Verkosta ostaminen on niin mukavan vaivatonta ja helppoa.


Onko teillä jo kaikki lahjat ostettu?


Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! :)


Kuusen paikka

7. joulukuuta 2015


Huh mitä hulinaaa viime viikon loppupuoli olikaan, joten päätin siirtää suosiolla nämä ruokahuonekuvat tähän viikkoon. Perjantaille mahtui mm. yo-kuvaus ja kuvien käsittelemiseen meni tietenkin oma aikansa. Lauantaina teimme mm. jo perinteeksi muodostuneen reissun Stockmannille ja kävimme valikoimassa joka vuotiseen tapaan joluisesta Argoshallista muutaman uuden koristeen kuuseen.

 Kuusi löysi tänä vuonna oikein hyvän paikan tuolta ruokahuoneen nurkasta. Siinä se ei ole yhtään tiellä ja kuusi näkyy myös lähes koko alakertaan, sillä alakerta on niin avointa tilaa. Kuusi on saanut olla tänä vuonna yllättävän hyvin rauhassa lapsilta, joten olen uskaltanut pitää lasisia koristeita jo muuallakin kuin yläoksilla. Annoin lasten leikkiä aluksi kaikilla vähän kestävämmillä koristeilla ja se veikin ihan kiitettävän hyvin mielenkiinnon kaikkia kuusenkoristeita kohtaan.


Joulukuusen alle suunnittelemani kori olikin himpun verran liian pieni, joten sen metsästys jatkuu edelleen. Tuo meidän muovikuusi on ostettu muuten Stockmannilta ja se taitaa palvella meitä nyt neljättä vuotta. Olen kyllä ollut tosi tyytyväinen kuuseeen, eikä haittaa yhtään vaikka kuusi seisoisi paikallaan pidempäänkin. Se ei mene miksikään ja yhtään neulastakaan ei ole tänä vuonna vielä imuroitu lattialta. :)

Moni on kysellyt ruokapöydällä näkyvistä havukransseista ja ne on ostettu siis Ikeasta. Kranssit ovat mukavan tuuheat ja aidonnäköiset. Kranssien keskellä näkyvät lasipurkit olen ostanut Tokmannilta ja ne maksoivat muistaakseni vähän alle kahdeksan euroa kappale. Ruokahuonetta katsoessa huomaa muuten varsin hyvin sen että tykkään sekoittaa keskenään vanhaa ja uutta, sekä edullista ja vähän kalliimpaa. Oma sisustustyylini on siis sekoitus vähän kaikkea. Pääasia on että koti tuntuu omalta ja sisustuksen pitää olla myös sellainen, että arki sujuu vaivattomasti ja mitään ei tarvitse varoa.


Joko teiltä löytyy kuusi?


Mukavaa uutta viikkoa kaikille! :)


Uutta ilmettä kotiin julisteilla ja -15% alennus blogin lukijoille

1. joulukuuta 2015


Sanotaan, että julisteilla saa helposti muutettua huoneen ilmettä. Pääsin testaamaan tätä käytännössä kun Desenio.fi verkkokaupasta otettiin yhteyttä ja ehdotettiin yhteistyötä.

 Desenio-fi tarjoaa laajan ja edullisen valikoiman julisteita. Desenion julisteet ovat joko heidän omien suunnitttelijoidensa kädenjälkeä tai taiteilijoilta eri puolilta maailmaa. Pääasia on että julisteet eivät ole massatuotantoa, ja että tuotevalikoima päivittyy jatkuvasti. Tilaaminen onnistuu myös helposti verkkokaupan kautta ja toimitusajat ovat nopeita.


Keskimmäisellä hyllyllä näkyvän metsäjulisteen löydät täältä, kukkajuliste löytyy täältä ja alimman hyllyn tekstijuliste löytyy täältä. Naisen kasvoja esittävän piirroksen löydät puolestaan täältä.


Kuvassa näkyvän New York julisteen löydät täältä.

Desenion sivuilta löytyy upeiden inspiraatiovalokuvien lisäksi ja myös kuvalliset ja selkeät ohjeet siitä, miten taulut voi seinälle tai hyllylle asetella. Kollaasimalleissa (16 kpl) näkyy mm. kehysten mitat ja kunkin kollaasin tarvitsema tila. Oli mukavaa kun pystyin sunnuntaina Ikean kehystenhaku reissulla vinkkaamaan kehysosaston lattialle kollaasia rakentavalle parille, että Desenion sivuilta löytyy valmiit mallikuvat. :)

Julisteita on saatavana aina koosta 13x18 cm jopa kokoon 70x100 cm asti. On hienoa että julisteet ovat vakion kokoisia, jotta kehysten löytäminen on helppoa ja vaivatonta.

Julisteet ovat siitä kiva sisutuselementti, että ne vievät vähän tilaa ja niiden säilyttäminen on helppoa. Ei siis haittaa vaikka julisteita olisi varastossa useampi, jolloin niitä voi vaihtaa vaikka vuodenajan tai fiiliksen mukaan.

 
Edellisestä postauksestani löydät kuvia olohuoneesta ilman tämän postauksen kuvissa näkyviä julisteita ja onhan ero kieltämättä aika suuri. Huoneen tyyli muuttui julisteiden myötä selkeämmäksi ja modernimmaksi, ja myös tunnelma on kuvissa ihan erilainen. Julisteilla saa kun saakin todella helposti, edullisesti ja nopeasti uutta ilmettä kotiin. :)

Joulukuun alkamisen kunniaksi kaikki blogin lukijat saavat -15% alennuksen kaikista julisteista välillä 1.-8.12. syöttämällä tilauksen yhteydessä koodin: Minttuxmas.

Desenion koko printti- ja julistevalikoiman pääset näkemään tästä ja esimerkiksi kaikki graafiset printit löydät täältä.


Oikein mukavaa joulukuun ensimmäistä kaikille!


Sponsoroitu postaus. Julisteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan.



CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan