Slider

Pääsiäisen kattaus

1. huhtikuuta 2015


Kun näin Luhta Homen Laulu-verhon ensimmäistä kertaa ihastuin verhon kuviointiin. Laulu-kuosi sopii nimittäin täydellisesti tähän vuodenaikaan, kevääseen ja pääsiäiseen.

Pari päivää sitten sain ajatuksen kokeilla käyttää Laulu-verhoa vähän erilaisessa tarkoituksessa, nimittäin pöytäliinana. Verho on paksua puuvillaa ja kokoa sillä on 150 x 250 cm. Tuo meidän lankkupöytä on noin 245 cm pitkä, joten kangas riitti juuri sopivasti peittämään pöydän. Myös leveys osui ihan nappiin, ja verhon reuna ylettyykin molemmilla puolin pöytää juuri tuolin istuimen kohdalle.


Olen monesti ihaillut kuvia kauniista kattauksista, joissa jokainen pieni yksityiskohta on mietitty viimeisen päälle. Itse pääsen aika harvoin kattamaan pöytää isommalle porukalle (lähinnä syntymäpäivät ja joulu), joten kattaaminen on jäännyt vähän vähemmälle harjoittelulle. Laulu-verhon innoittamana päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan ja harjoittelemaan keväistä pääsiäiskattausta.

Laulu-kuosi lintuineen ja oksineen luo hyvän ja kauniin pohjan kattaukselle, ja sen päälle onkin helppo lähteä kokeilemaan ja lisäämään muita elementtejä. Jatkoin kattauksen toteuttamista miettimällä, että mitkä asiat ja värit kuuluvat pääsiäiseen. Itse yhdistän pääsiäiseen ainakin pajunkissat, sulat, pääsiäismunat, sekä keltaisen ja vihreän värin ja näitä kaikkia yritinkin tuoda mukaan kattaukseen.


Kattauksen tekeminen on kivaa, mutta aikaa vievää puuhaa. Vain kokeilemalla näkee mikä toimii oikeasti ja mikä näyttää hyvältä ja mikä ei.

Yllä näet kuvia omista kokeiluistani. Lopulta pöydästä taisi löytyä vähän kaikkea ja hauskaa puuhaahan tuo kattaaminen oli!


Oikein mukavaa pääsiäistä! :)


21 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää :). Kankaan kuosi on kiva, sopivan yksinkertainen taustaksi kattauksille. Nuo koivutuohikorit on aivan ihanat - oletko tehnyt itse, vai saako noita ostaa jostain..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! :)
      Kangas on kyllä tosiaan kiva ja ihanan keväinen. Tuohikorit olen ostanut Granit-liikkeestä. :)

      Poista
    2. Hei, Ok, kiitos tiedosta, täytyypä katsoa sieltä!

      Poista
  2. Hei näyttää kyllä tosi kivalta, kattaus ja kaikki! :)

    VastaaPoista
  3. Kiva kattaus! Aivan vasta löysin tieni ensimmäisen kerran blogiisi. Kauniisti sisustettu koti :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis kattaus! En malta odottaa, että pääsen kattamaan omaa pääsiäispöytääni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! :)
      Oikein mukavia kattaushetkiä ja kivaa pääsiäistä sinne! :)

      Poista
  5. Aivan ihana kattaus <3

    VastaaPoista
  6. Niin kaunista ja keväistä ♡ :-)

    VastaaPoista
  7. Kaunis kattaus <3 Löysin blogiisi ja lukijaksesi jäin :) Tervetuloa vastavierailullekin :) Mukavaa keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla happystarhome! :) Kiitos, täytyypä tulla.
      Mukavaa pääsiäistä! :)

      Poista
  8. Ihana kattaus ja kangas sopii älyttömän hyvin siihen - wau! :)

    VastaaPoista
  9. Kivan näköistä. Mistä nuo näppärät (2 punottua rahia päällekkäin nurkassa) olet hankkinut? Olen etsinyt samanmoisia.
    -Riina

    VastaaPoista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan