Slider

H&M tilaukseni ja vinkki nettiostoksiin

24. kesäkuuta 2014


Pyörähdin H&M:n nettikaupassa pitkästä aikaa ja home-osiosta löytyikin vaikka mitä kivaa. Alla näkyvät jutut klikkasin ostoskoriin ja kotimatkalle.

H&M:n kodintuotteiden valikoima uudistuu usein ja monesti löydänkin sieltä jotain pientä kivaa. Hinnatkin ovat edullisia, joten hyvillä mielin voi välillä vähän hemmotella itseään.



Nuo H&M:n kynttilät ovat paitsi kivannäköisiä, ne myös palavat todella pitkään. Kynttilöiden loppuun palamisen jälkeen olen säästänyt lasikupit ja poltan niissä tuikkuja.


Olen täällä blogissa muutaman kerran maininnut, että ostan sisustusjuttuja silloin tällöin netistä ja tarkistan aina, että löytyykö verkkokauppaan alennuskoodia. Monelle alennuskoodit ovat vielä aika uusi juttu, joten ajattelin vähän kertoa niiden käytöstä.

Alennuskoodien käyttö on onneksi aika helppoa ja käytön oppii varsin nopeasti. 

Ensin mennään alennuskoodeja tarjoavalle sivustulle, esimerkiksi Alennuskoodeja.fi ja tarkistetaan löytyykö haluttu verkkokauppa valikoimasta. Verkkokauppoja voi hakea yläreunan HAE-palkista.

Kun halutun verkokaupan koodi/koodit avautuvat, klikataan "katso koodi"-painiketta. Painiketta klikkaamalla avautuu uusi välilehti kyseiseen verkkokauppaan ja verkkokaupan yläreunaan tulee näkyviin palkki, missä näkyy alennuskoodi. Alenuskoodi näkyy nyt myös kuvassa näkyvällä harmaalla pohjalla.


Kun ostokset on tehty ja halutut tuotteet on klikattu ostoskoriin, pääsee "ostoskoria" klikkaamalla tutkimaan ja halutessaan muuttamaan ostoskorin sisältöä. Kun ostoskorin sisältö on tarkistettu ja se näyttää olevan kunnossa, siirrytään kassalle. Kassatapahtuman edetessä, ennen tilauksen maksamista tulee vastaa kohta, jossa pyydetään syöttämään mahdollinen alennus-/kampanjakoodi. Koodin syöttämisen jälkeen alennus vähennetään automaattisesti tilauksen loppusummasta.



Yleensä olen säästänyt kymmenestä eurosta kolmeenkymmeneen euroon ja suuremmissa tilauksissa, summa on tietenkin isompi. Kannattaa siis ehdottomasti aina tarkastaa, josko verkkokauppaan löytyy alennuskoodi.


Blogi voi olla nyt hetken hiljaisempi, kun meillä on vähän kesämenoja. Toivotaan nyt kovasti, että tuo ilma tuosta vähän piristyisi. :)


Oikein mukavaa tiistaita !


Kaikki kuvat lainattu luvalla. 
Postaus tehty yhteistyössä Alennuskoodeja.fi-sivuston kanssa.



Talolyhty ja luonnonkukat

17. kesäkuuta 2014


Stailauspostauksesta innostuneena päätin kokeilla vielä sinkkistä talolyhtyä makkariin. Talolyhdyn seuraksi keräsin kimpun luonnonkukkia. Nuo Koiranputket ovat kauniita ja tuoksukin on mukavan hento. Harmi vain, kun ne alkavat karisemaan varsin pian.


Meillä täällä pyörii jaloissa kuusi villakoiraa. Kaksi neideistä on omia ja neljä lomareissulla olevan ystävän. Touhua ja vipinää siis riittää. 

Koirilla näyttää olevan hauskaa, kun on paljon seuraa ja leikkikavereita.

 Meidän vanhempi neiti on hyvin eläinrakas ja hän nauttii, kun saa antaa koirille herkkuja ja heittää koirille leluja ulkona. :)


Mielessä on viime päivinä pyörinyt vanhemman tytön huone. Olen suunnitellut pieniä muutoksia huoneeseen, sillä ajatuksella että pikkusisko tulee jossain vaiheessa jakamaan saman huoneen. Huoneeseen pitäisi siis tehdä tilaa toiselle sängylle ja leluille täytyisi keksiä järkevät säilytyspaikat.

Olen kerännyt Pinterestiin kuvia lastenhuoneista. Lastenhuone kansiooni pääset kurkistamaan tästä.

Meidän nuorempi neiti täytti muuten eilen jo 7 kk ja isosiskokin on venähtänyt pituutta hurjasti lisää. Mihin tämä aika oikein katoaa?


Täällä tuulee hirveästi ja on tosi kylmä. Toivottavasti tuo ilma alkaisi tuosta lämpenemään. Juhannukseksi olisi kiva saada vähän aurinkoa.


Oikein mukavaa tiistaita!


Huoneen stailaus x 3

11. kesäkuuta 2014

Viivi Valkoinen Soihtu -blogista haastoi minut stailaamaan yhden huoneen/huoneen osan kolmella eri tyylillä. Stailaus pitää toteuttaa esineillä ja tavaroilla jotka jo kotoa entuudestaan löytyvät. Haasteen tarkoituksena on samalla osoittaa, että aina ei tarvitse lähteä ostoksille, jotta kodin ilmettä saa uudistettua.  

Kiitos Viivi haasteesta! Viivin lastenhuoneen stailaus on upeasti toteutettu. Kannattaa käydä kurkkaamassa! 

Alunperin ajattelin stailailla meidän olkkariamme, mutta tulin siihen tulokseen, että minulta kuluisi siihen koko päivä! :D Minun olisi nimittäin pitänyt ottaa kolmeen kertaan kaikki esineet kaikilta kuudelta tauluhyllyltä alas ja laittaa tilalle uudet. Se olisi ollut vähän turhan työlästä ja aikaa vievää varsinkin kun minussa asuu pieni perfektionisti, joka huomaa heti jos joku tavara on omaan silmään millinkin liikaa vasemmalla ;)

Yritin siis tällä kertaa selvitä haasteesta vähän pienemmällä vaivalla, joten päätin ottaa stailauskohteeksi meidän vanhempien makkarin.


Kolme tyyliä, jotka huoneeseen stailasin:

1.  Design kohtaa DIY:n. Puuta, kromia ja muovia.


2. Romanttinen. Pitsiä, tekstiä ja valkoista.


3. Ripaus luxusta. Valkoista, kromia ja hieman bling blingiä.


Tämä haaste onkin varsin mukava ja sen myötä innostuin kokeilemaan paljon uusia yhdistelmiä. Osa oli jopa ihan toimivia ja joku juttu voi hyvinkin päästä joskus toteutukseen. 

Yllä olevat kuvat ovat niistä julkaisukelpoisimmista stailauksista. :)

Haastetta tehdessä tulee myös väkisinkin pengottua kaappien sisältö läpi. Minulla on kyllä aika vähän kaapin kätköissä sisustustavaraa, sillä pistän ne aika herkästi kiertoon. Minua jäi siis hieman harmittamaan, ettei minulla ollut värikkäämpää stailausta tarjottavana.


Tässä vielä kuva lähtötilanteesta:


Haasteen lähetän eteenpäin seuraaviin ihaniin blogeihin:


Ja lähtekää ihmeessä kaikki muutkin mukaan ja käykää jättämässä linkki postauksiinne! :)


 Tähän haasteeseen voisin tarttua uudemmankin kerran! :)


Oikein mukavaa keskiviikkoa! :)


Design By Frandsen, Lounge valaisin

6. kesäkuuta 2014



Siellä se nyt kiikkuu katossa. By Frandsenin Lounge kattovalaisin, varsin edullinen nettikirppis löytöni. Ollaan miehen kanssa katseltu ja ihailtu jo jokunen kk. Tom Dixonin Copper Shadea, mutta se kuparinen väri yhdistettynä valaisimen kalliiseen hintaan on vähän pistänyt stoppia.

By Frandsenin Ball-kattovalaisin olisi voinut olla myös yksi vaihoehto, mutta se on vähän turhan pieni tähän tilaan ja massiivisen ruokapöydän kaveriksi. Lampun halkaisija kun on vain 18 cm. Tämä meidän Lounge valaisin on vähän suurempi, halkaisijaltaan 30 cm.


Pelkkä valaisimen vaihtaminen uudisti huonetta mukavasti ja toi mukanaan sitä kauan kaipaamaani uutta ilmettä. Valaisin on myös pienempi kun edeltäjänsä, joten huone tuntuu nyt paljon tilavammalta ja raikkaammalta.

 Mies asensi valaisimen aika alas, missä se näyttääkin mukavan rennolta ja kodikkaalta. Valaisin pääsee myös paremmin oikeuksiinsa kun se on katsekorkeudella esillä, eikä korkealla katossa.


DSR-tuolien kromiset jalat ja kromin värinen valaisin on ainakin takuuvarma ja toimiva yhdistelmä.


Oikein aurinkoista viikonloppua! :)
 

Kielot

3. kesäkuuta 2014


Nappasin aamulenkiltä mukaan kimpun kieloja. Täällä niitä kasvaa ihan hirveästi. Ihana juttu kun kukkia löytyy nyt myös paljon luonnosta, ja aina ei tarvitse poiketa kauppaan kukka ostoksille. :)

 Kielot ovat tosi kauniita, mutta tuoksu on vähän turhan voimakas. Olen tosi herkkä tuoksuille ja saan helposti päänsäryn vähänkin voimakkaammista tuoksuista. Kielot siirtyivätkin parvekkeen pöydälle kuvien oton jälkeen.


Löysin Huuto.netistä viime viikolla valaisimen ja odottelen sitä kotiin. Pikkuisen jännittää miten se suunnittelemaani paikkaan sopii, mutta eiköhän sille tarvittaessa toinenkin paikka löydy! :)

Vähän tekisi mieli tällä hetkellä vaihtaa tavaroiden paikkaa, mutta tämä meidän pohjaratkaisu ei oikein anna myöten. Taidan purkaa järjestelyhimoni koriste-esineisiin ja pari kaappiakin kaipaisi kovasti järjestämistä, kun kaikki on taas hukassa... :)

Oikein ihanaa tiistaita, sateisesta säästä huolimatta! :)


CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan