Slider

Kuvat raameissa

27. tammikuuta 2013

Viikonloppu on mennyt ihan hurauksessa! Saimme nimittäin pöytäsirkkelin lainaksi ja olemme laittaneet mm. keittiöön kaikki kattolistat paikoilleen. Ihan mahtava laite, ei muuta voi sanoa! Käsisahalla homma oli todella hankalaa ja työlästä. Listojen kulmat, harvoin edes osuivat kohdilleen.

Ihanaa on myös se, että meillä on nyt makuuhuoneessa täysin valmis ovi ja kaikki ovilistat!!!:) Makuhuoneen oviaukko oli epästandardin kokoinen, joten siihen ei mikään valmis ovimalli mennyt. En tiedä, onko siinä koskaan edes ollut ovea. Mieheni isä rakensi meille oven ja mies asensi ja maalasi oven valkoiseksi, laittoi siihen ovenkahvan ja uudet leveämmät listat kiertämään ovea.

Olen viikonloppuna myös piirrellyt tietokoneella printtejä, olohuoneen uusiin hyllyihin.


Olin jo pitkään haaveillut timantti- ja numeroaiheisita printeistä, joten sellaiset oli aivan pakko saada vihdoinkin. Timanttin tekemiseen, sain aikaa kulumaan ainakin kaksi tuntia!:D Numero viitosen vieressä olevaan harlekiini-printtiin, sain ispiraation Ferm Livingin uusista jutuista, johon olen aivan ihastunut:) Yhdessä kehyksistä on neidin jalanjäljet. Vasemman reunan oksista kasatun tähden sidoin juuttinarulla kokoon.


Tuon höyhen aiheinen lyijykynäpiirrustus, on taitavan siskoni tekemä. Puinen lintu on viime viikonlopun kirppislöytö.

Ensi viikon aikana, yritän saada oikean puolen hyllyjen printit valmiiksi, niin niistä on sitten myös luvassa kuvia.

Toivottavasti teillä on ollut oikein mukava viikonloppu!:)

28 kommenttia:

  1. Oi oi miten ihania printtejä!! Odotinkin jo kovasti mitä tuleman pitää ja täytyy sanoa, että näyttää todella hyvältä!

    Nyt kyllä pitäisi itsekin vähän testailla printtien tekoa. Millaisella tulostimella ja millaiselle paperille nämä tulostelit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle!:)

      Nämä on tulostettu kiiltävälle valokuvapaperille Canonin tulostimella. Meillä on myös toinen Canonin tulostin, jolla pystyy tulostamaan A3+ kokosia kuvia ja jopa kankaalle, mutta siitä oli 3 väriä loppunut. Harmi vaan kun niitä värejä saa harvasta paikasta, kun on vähän erikoisempi tulostin, menee yleensä nettitilaukseksi. Molemmat tulostimet tekevät kyllä ihan huippujälkeä:)

      Poista
  2. Vitsit miten hienoja! Saat tehdä tuollaisia minulle milloin vain ja tulla järjestämään ne myös tauluhyllyyni ;) T.Kädetön

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi!:)
      Heh, eikun harjoittelemaan vain!;)
      T. Arvaa montako kertaa, on järjestys jo mennyt uusiksi?;)

      Poista
  3. Tosi hyvältä näyttää! :)

    Kiitos kysymästä, koko viikonloppu on mennyt oikein rattoisasti koulussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helinä!:)
      Mukava kuulla, paljon opiskeluintoa sinulle!:)

      Poista
  4. Aivan ihania printtejä! Varsinkin tuo Harlekiini-printti ja sen kivat värit iskivät tähän osoitteeseen:-)

    VastaaPoista
  5. Näyttää superkivalle! Ihastuin tuohon timanttiin! Millä siis teet sen, sorry mulla ei ole tällaisita pienintäkään haisua :))

    Tiedän tunteen, kun saa kotona eteenpäin jotain juttuja, vaikka sitten pieniäkin niin tulee hyvä olo ja tyytyväinen mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cherry!:) Ihan Paintilla tuon timantin piirsin, mutta mies kyllä ihmetteli, miksi en käyttänyt Photoshoppia, kun onnnistuu kuulema sillä helpommin:D En ole tosiaankaan mikään tekniikan ihmelapsi...:D

      Sanoppa se!:)

      Poista
    2. Entä millä teit tuon harlekiinikuvion? Siis millä ohjelmalla :)
      -Ella

      Poista
    3. Photoshopilla:)
      Katsotaan, jospa laittaisin tänne pienen printtiarvonnan pystyyn;)

      Poista
  6. Onpas hienot printit! Voisin ottaa meillekin nuo molemmat :) Hyllyt näyttää asetelmineen tosi hyviltä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Petra!:)
      Uudet musteet tulostimeen lähtivät tänään tilaukseen, joten lisää printtejä luvassa;)

      Poista
  7. Tulin vastavierailulle selailemaan blogiasi :) Teillä on kaunista!
    Ja remontoitu, toimiva keittiö, ahhh :)! Meillä keittiörempaa vielä odotellaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tänne!:) Kiitos:)
      On kyllä ihana tunne, kun keittiöremontti on ohitse!:) Tsemppiä remppaan!

      Poista
  8. Minäkin vastavierailulla blogissasi! On kyllä upean oloinen sivusto ja todella kivannäköisiä nuo printit! :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos vierailusta ja ihanista kommenteista blogissani.

    Sinulla on silmää printeille!
    Kotinne ja blogisi ovat ihastuttavia <3

    Mielellään tuollaista suunnittelemaasi printtiä arvontaan.

    -Koo
    http://kotonaonkivempi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, minusta on aina niin kivaa ja inspiroivaa vierailla muiden blogeissa:)
      Kiito sinulle K!:)
      Kiva kuulla, että arvonnalle olisi kysyntää:)

      Poista
  10. Voi kuinka kivan blogin kommenttisi johdattelemana löysinkään. Todella kaunis koti, ja tykkään noista printeistä myös. Kiitos siis vinkeistä ;) taidanpa liittyä seuraamaan sinua jatkossakin!

    VastaaPoista
  11. Hei :) Sinut on juuri haastettu:
    http://bonbonvol2.blogspot.fi/2013/01/mika-kolahtaa-vuonna-2013.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      Kiitos!:)
      Kävinin kurkkimassa haastetta ja olit toteuttanut sen todella taidokkaasti ja tyylikkäästi!:) Olit jopa aika lailla samaa mieltä kanssani;)

      Poista
  12. Mielettömän upeita printtejä! Sun pitää alkaa tekemään noita myyntiin, asiakaskunta on jo valmiina! :) Onneksi kävit kommentoimassa blogiani - niin eksyin tänne ja liityin heti oitis lukijaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Jenni!:)
      Heh, pistetään harkintaan, laitteet olisi kyllä valmiina;)
      Mukavaa, että tulit vastavierailulle ja lämpimästi tervetuloa joukkoon!:)

      Poista
  13. Hei! Sulla on aivan ihana blogi ja hienoja kuvia. Huomasin että tekemäsi printit on niin saman näköiset kuin wallstuffin http://www.wallstuff.se/ printit flawless ja poster no 5, että on tainnut inspiraatio tulla wallstuff postereista. ELi annathan kunnian inspiraatiosta heille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      Kiitos! :)
      Hasssu juttu varmaan, mutta en ole itse asiassa koskaan kuullutkaan koko sivusta. Inspiraatiota olen tietenkin saanut kuviin, tänä keväänä ja kesänä joka paikassa pyörineistä geometrisistä kuvista, mutta en kyllä tosiaan ole ketään/mitään sivustoa ainakaan tietoisesti matkinut :)

      Poista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan