Slider

Ensimmäinen syntymäpäivä

30. lokakuuta 2012


Vuosi sitten näihin aikoihin, maanantai iltana klo 22.54 näimme ensimmäisen kerran oman pienen tyttäremme. On huimaa miten aika on mennyt ja kuinka paljon pienokaisemme on oppinut uutta ja kasvanut vain yhdessä vuodessa! Olemme saaneet ihanan pienen tytön osaksi meidän perhettä.
Se tunne kun näkee oman lapsensa ensimmäisen kerran, on uskomaton. Sen tietää jokainen vanhempi. Sitä tunnetta ei oikein riitä mitkään sanat kuvailemaan. Se on suurinta rakkautta ja onnea mitä ihminen voi tuntea, kaikki yhdellä kertaa. Se rakkaus on vain kasvanut päivä päivältä :)
Taakse mahtuu lukemattomia huonosti nukuttuja öitä ja vieläkin meillä herätään muutaman kerran yössä tarkistamaan, onko äiti ja isä varmasti paikalla. Paljon vaippoja, itkuja ja vähemmän sitä omaa aikaa kuin ennen, mutta silti en vaihtaisi päivääkään.
Äidiksi tulo on muuttanut minua paljon. Olen kypsynyt ihmisenä ja arvojärjestykseni on muuttunut paljon. On sanomattakin selvää että haluan tehdä kaikkeni, jotta lapsellani on hyvä olla. Iloinen hymy ja tyytyväinen ilme oman pienen rakkaan kasvoilla, tuo valtavan hyvän olon tunteen.

Kaikki tuntuu tällä hetkellä juuri siltä, kuin kuuluukin. 
Kaiken kruunaa meidän oma, pieni rakas 1-v neito! <3

Mukavaa viikonjatkoa kaikille!

Ensimmäinen talvipäivä

25. lokakuuta 2012

Tänään herätessäni oli maa ihan valkoinen hallasta. Ensimmäinen kerta täällä tänä vuonna. Kun aurinko alkoi paistamaan kimaltelivat ruohikko ja puiden viimeiset lehdet kauniisti auringon säteiden osuessa niihin.
Ihana oli käydä tekemässä aaumulenkki raikkaassa ilmassa, pikkuneidin ja koirien kanssa. Kun pääsin kotiin ja katsoin ikkunasta, niin näin ne ensimmäiset pienenpienet lumihiuteleetkin:)

Kai se täytyy uskoa, että tästä se talvi taas pyörähtää käyntiin.

Enää vain parisen kuukautta jouluunkin!


Mukavaa Torstai-iltaa!

Valokuvia Norjasta

23. lokakuuta 2012

Olen viimepäivinä käynnyt läpi Norjan reissulla ottamiani valokuvia. Ajattelin laittaa tänne omia lemppareitani.
 
Olen todella iloinen, kun huomasin, että revontulikuvat onnistuivat yllättävän hyvin. Valotusaika ja ISO-luku, olivat osunneet aika nappiin:) Oli kyllä ihan mieletöntä, nähdä revontulia ja vielä keskellä metsää ihan pilkkopimeässä, niin ettei kaupungin valot ym, muuta häirinneet näkymää.

 
 



 
Printtejä myös myynnissä. Suurin koko on A3+. Lisää kuvia löytää täältä.

Mukavaa viikonjatkoa!:)

Lähikuvia alakerrasta

18. lokakuuta 2012


Mukavaa torstaita! :)

Viikonlopun kuulumiset ja vähän kuvia lastenhuoneesta

14. lokakuuta 2012


Viikonloppu on kulunut rauhallisesti kotosalla ja vanhempieni luona kyläillessä. Perjantaina kävimme ulkona syömässä. Juhlimassa meidän kihlapäiväämme, joka oli alkujaan keskiviikkona. Pikkuneiti oli sillä aikaa mummolassa hoidossa ja oli noussut ensimmäistä kertaa keskellä lattiaa ilman tukea seisomaan:) Illan aikana hän rohkastui myös kokeilemaan vähän askeleiden ottamista. Ei mene varmaan enää kauaa kun meidän neiti jo kävelee!

 Eilen kävimme yhdessä keittiöliikkeessä pyytämässä tarjouksen. Suunnitelmaan, keittiön laatuun ja palveluun olimme tosi tyytyväisiä. Vielä pitäisi keksiä mistä lähteä vähän tinkimään, sillä mm. sähkö-ja putkityöt pitää saada budjettiin mahtumaan.
Tarkoituksena on käydä vielä kiertelemässä lisää liikkeitä ja tutkia saisimmeko jostain vastaavan kokonaisuuden vähän edullisemmin. Tarjouksessa oli mukana myös kaikki kodinkoneet, joten niistäkin aiomme vielä pyytää kodinkoneliikkeistä erillistä tarjousta.
Hiljaa hyvä tulee. Remonttin ajankohdaksi olemme ajatelleen alkuvuotta.
Nappailin eilen illalla vähän tunnelmakuvia pikkuneidin huoneesta ja tässäpä niistä joitakin:)




Vuosi lisää ikää

8. lokakuuta 2012

Ihana viikonloppu takana perheen ja ystävien seurassa ja vatsa täynnä mitä ihanimpia herkkuja. Koti kaunistui Iittalan Kastehelmi-sarjalla ja Pentikin (kynttilä)maljakolla. Kiitos vielä vieraille, joista jokunen oli tainnut käydä täällä blogissani tutustumassa synttärilahjaidea-postaukseeni;)
 
Pöydässä oli katettuna omenapiirakkaa, suklaajuustokakkua, mokkaneliöitä, sipsejä, karkkeja ja ennen kaikkea ajanveittoa tärkeiden ihmisten kesken.  Kaikkein paras lahja, oli aika rakkaiden ihmisten parissa:)

On hassua ajatella, että vuosi sitten jännitettiin ja odotettiin kovasti sitä, koska meidän pikkuinen neiti mahtaa syntyä. Neiti päätti sitten syntyä melkein pari viikkoa lasketun jälkeen, lokakuun loppupuolella. Kaikki ei mennyt silloin ihan käsikirjoituksen mukaan, mutta pääasia oli, että saatiin terve ihana pikku tyttö, osaksi meidän perhettä. Tämä vuosi on mennyt ihan mahdotonta vauhtia ja seuraavaksi meillä juhlitaankin pikkuneidin 1-v synttäreitä!

 

Meillä on täällä kova pähkäily meneillään, että tekisimmekö sen keittiöremontin vaiko emme. Kävimme viime viikonloppuna kiertelemässä keittiöliikkeitä. Aika on varattuna ensi lauantaksi yhteen liikkeistä, jossa sitten perehdymme asiaan vähän tarkemmin ja lähdemme mahdollisesti pyytämään tarjousta. Vielä olisi tarkoitus kiertää lisää keittiöliikkeitä ja pyytää useampia tarjouksia.
 
Toinen vaihtoehto, joka on pyörinyt mielessä on takan asentaminen, mikäeli se on mahdollista tähän asuntoon. Tällä hetkellä meillä vastaa lämmityksestä sähköpatterit ja jälkikäteen asuntoon asennettu ilmalämpöpumppu. Takka varmasti pienentäisi sähkölaskua, mutta toisaalta taas, puut lämmittämiseen on jostain ostettava. Asiaa pitää siis tutkia lisää.

Yksi vaihtoehto on sekin, ettemme lähde tekemään mitään, vaan hankimme esimerkiksi uuden sohvan ja ne loput ruokapöydän tuolit.

 
Mukavaa uutta viikkoa!
 

Tunnelmaa keittiöön ja läppärin tarina

2. lokakuuta 2012



Virittelin tänään, aikani kuluksi koristevelosarjan keittiönkaappinen päälle ja nostin koristeeksi saaresta löytämäni ajopuun.

Pientä tunnelmaa, syksyisiin iltoihin:)





Läppikseni tuli muuten eilen huollosta. Olin kauhean innoissani sihen asti, kunnes huomasin, että kone ei taidakkaan olla ihan kunnossa..

Vikana oli alunperin koneen lataamattomuus ja näytön värinä. Eilen, sitten kun kytkin koneen laturiin, niin aluksi se ei lähtenyt latautumaan, mutta kun laitoin laturin kiinni uudemman kerran, alkoi tapahtumaan. Koneen latausaukosta leimahti sininen lieska, jonka jälkeen kone sitten lähti iloisesti lataamaan...

Hiiri ei myöskään toimi kunnolla. Vasen näppäin käyttäytyy, kun klikakisi hiiren oikeaa ja oikea ei toimi ollenkaan... Oikea puoli hiirestä on siis ihan mykkä. Levy jossa sormea liikutetaan, ei ota kosketusta joka kohdasta.
Kone on kaiken lisäksi hidas... arg.

Tarvitsisisin konettani moneen juttuun ja joudun taas odottamaan, että saan asioita pois alta.

Luvassa on kolmas kerta vuoden sisään huollossa. Olisikohan pikkuhiljaa aika saada, uusi toimiva kone tilalle.

Yksi ihanasti mieltä nostattava asia eilisessä päivässä kuitenkin oli. Nimittäin 100-lukijan raja täyttyi, WAU!

Kiitos teille kaikille siis valtavasti ja
 lämpimästi tervetuloa mukaan, kaikki uudet lukijat!:)


CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan